Nonniin. On aloitettu blogi Hervannassa. Kun siis näitähän on näitä mitälie-ja-lifestyle-blogeja. Kaiken maailman ruoka- ja lifestyleblogeja, käsityö- ja lifestyleblogeja, TIG-hitsaus- ja lifestyleblogeja, viini- ja lifestyleblogeja, olut- ja lifestyleblogeja, sarjakuva- ja lifestyleblogeja, pingviininrapsutus- ja lifestyleblogeja - vain taimenenkalastus Amerikassa- ja lifestyleblogi puuttuu. (Ehkä siksi, että taimenenkalastus Amerikassa on elämäntapa itsessään.) Mutta näiden mainittujen blogien pointtihan on se, että niiden kirjoittajat yrittävät keskittyä siihen mitälie-osioon, mutta ideoiden puutteessa jaarittelevat arkipäiväisyyksiä ja sanovat sitä lifestyleksi. Sillä tavalla saadaan hienon kuuloista eikä jaarittelun yhtään.
Tässä taustallahan on siis kaksi, joista juuri nyt tosin kirjoittaa vain yksi, hervantalaista opiskelijaserkusta. Meillä on erona mm. opintopaikka (yksi yliopistolla, toinen teknillisellä yliopistolla), kuutisen senttimetriä, kaksi viikkoa ja alle kilsa Insinöörinkatua. Meitä yhdistävät mm. ylevät yläsavolais-kainuulaiset geenit, tienrakennustyöt, Insinöörinkatu sekä mieltymys puujalkavitseihin, Pahkasikaan ja tämän blogin kannalta oleelliseen eli jäätävään mättöön. Kumpainenkin serkuista kokee myös syvää hengenheimolaisuutta legendaarisia Vanhoja Herroja kohtaan - tästä blogin nimi, ja samalla vinkkiä siitä lifestyle-hommasta.
Jäätävässä mätössä on kyse enemmästä kuin vatsantäytteestä. Kyse on ennen kaikkea tehokkaasta vatsantäytteestä - mätöstä - joka on lisäksi jäätävän hyvää. Jäätävän mätön valmistusprosessi alkaa puhelinsoitosta jommalta kummalta serkulta sille, joka ei ole soittaja itse. Sitten törmätään Hervannan Duolla, missä mennään ruokatarvikkeita myyvään liikkeeseen ja aletaan miettiä, mitä halutaan ylipäätään syödä. Ensin on runkoaine (kuten blåbarin meksikonpata tai kölli jauhelihaa), jonka ympärille kehitellään kaikkea mikä voisi maistua hyvältä, ja hankitaan tarveaineet. Tämän jälkeen kokoonnutaan vapaavalintaiselle kämpälle, jonka on kätevä olla jomman kumman serkun kämppä, ja aletaan pöhistä jäätävää mättöä. Jäätävän mätön ominaisuuksista tärkeimpiä on pitkällinen sosiaalinen prosessi, jota moni voisi erehtyä kuvaamaan ruuanlaitoksi. Lopulta jäätävä mättö asetetaan hautumaan, heitetään vähän läppää ja lopulta kiskotaan pöperöt napaan hartailla mielin, alati kättemme jälkiä kehuskellen.
Jäätävän mätön hienoja piirteitä on muuten se, että halvaksi tulee! Osasyy tähän voi olla jäätäväin mättäjäin vanhaherraskaisesta lifestylesta kumpuava jatkuva rahapula. Elikkä näitä ohjeistuksia (reseptejä ne ei niinkään ole, vaan muistioita, jotta mitä kaikkea sinne pataan mahdettiinkaan mättää) kannattaa mulkaista, jossei ole mikään isorikas, taikka toki vaikka on, mutta tahtoo pysyäkin semmoisena.
Ihan vain todisteeksi siitä, että jäätävä mättö on totta eikä vain aivojemme harmaan kudoksen ilmoille pieremä "virhemuodos aineen, tuulen, tuokion" (L. Viita), on tähän listattu ensimmäinen koskaan syntynyt jäätävä mättö. Muistinvaraisesti, koska jäätävää mättöä valmistaessa ei kannata pitää läppäriä käsillä yhtenään. Kyttyrää voi ehkä tykätä kenties se.
Hankittiin siis alkuun pussillinen blåbarin meksikonpataa. Pistettiin kattilaan muhimaan se ja tarrattiin pannuun. Sipulit oli mätiä (elämänmakuista opiskelija-asumista TOASilla!) niin niitä ei pistetty, vaikka olisi pistetty jos eivät olisi olleet mätiä. Listataan silti. Pannulle siis päätyi:
- paketti pekonia, jonka rasvassa paisteltiin perään
- sipulia (vaikka oikeasti ei)
- jauhelihaa paketti
- papuja purkillinen, tomaattikastikkeessa
(- saattoi siinä jotain vihanneksiakin olla ehkä)
- purkillinen savusalsaa (sitä ainakin Rainbowna saa eikä muuna ole nähty)
- mausteiksi ainakin mustapippuria, valkopippuria, paprikajauhetta, chiliseosta, cayennepippuria ja sen semmoista. Habanerotabasco oli loppu, mutta olisi pistetty jos ei olisi ollut. Tai siis eihän sitä ollut, siksi ei pistetty, mutta jos olisi ollut, olisi pistetty.
Lopulta kipataan pannulla oleva kölli kattilaan meksikonpadan perään ja hämmennellään tasaiseksi koko homma, että sekoittuu teollinen blåbari ja itsevarmuudella ja asiantuntemuksella tuoreemmista aineista koottu aines. Jätetään hautumaan, pelataan sillä aikaa matsi Worms Reinforcementsia (dosboxin kauttaa pelittää ihan nätisti) ja lopulta palataan nauttimaan jäätävä mättö. Joka muuten on ihan silmittömän hyvää! Eikä tarvitse syödä toista kertaa ennen seuraavaa puoltapäivää, jos seitsemän ja kahdeksan välillä popsii.
Ruokajuomaksi: lager-olutta tai vaaleaa alea. Jos tahtoo tosi rääkiksi alkaa itselleen kansalainen, niin voi niitä meksikolaisten solleja tai salitoksia ryystää tietty, kun jäätävän mätön ainesosista yksi on sentään kauppanimeltään meksikonpataa.
Ruokajuomalauluksi: In Heaven There Is No Beer (Rasputin 223)
(ruokajuomalaulu ilmoitetaan luonnollisestikin hervantalaisen teekkarilaulukirja Rasputtimen numeroinnin mukaan, jos laulu sattuu Rasputtimesta löytymään)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti